Kipeyden kirpeä kiukku..

Hei pitkästä aikaa! Me ei olla oltu yhtään tarinointituulella pitkään aikaan. Me ollaan oltu kipeitä ja kiukkuisia. Ja koska me ollaan oltu kipeinä, niin meillä ei oo juttu oikeen luistanu.

Ja koska me ollaan oltu kipeitä, niin meitä on kiukuttanut oikeen olan takaa. Mikään ei oo ollu hyvin. Me ollaan kiukuteltu millon mistäkin asiasta. Millon me ei olla saatu ruokaa tarpeeksi ajoissa, tai millon se taas on tullu liian aikaisin. Tai emäntä on antanu meille hiutaleita, vaikka me oltais just sillon haluttu pakastettuja hyttysentoukkia. Tai tai tai.. Me ollaan kiukuteltu toisillemmekin oikein tosissaan, näykitty toistemme eviä ja purtu toisiamme huuleen. Emäntä sano että se on kuin ketjureaktio. Yleensä mä alotan, ja puren ensin Miniä. No Mini taas menee ja tönii Räyhää kylkeen. Räyhä spurttaa heti Hissukan luokse ja puree sitä huuleen. Hissukka ui Ähkyn luokse ja tönäsee sen kasvipuskaan. Ja kun kierros on tehty, me alotetaan taas alusta. Kyllä on kiukun kipinät lennelly meidän altaassa moneen kertaan!

Meidän sairastelu alkoi kun meihin ykskaks tarttu pilkkutauti. Ihme sinänsä, koska meille ei oo tullu uusia kalakavereita. Emäntä osti heti lääkettä meille, mut siitä huolimatta kaks romminokkaa ehti kuolla. Meil on niitä kova ikävä. Kun pilkkutauti saatiin kuriin meitä alkoi vaivata sisäloiset. Emäntä huomas heti että meillä ei oo kaikki hyvin, kun meille ei enää sapuska kelvannu. Isäntäkin sano että kalojen täytyy olla tooosi kipeitä jos niillä ahmateilla ei oo nälkä. Tosi on! Yritäppä ite syödä jos vattaas vääntää.. No, ei hätiä mitiä; emäntä antoi meille taas lääkettä, ja niin sekin vaiva sitten katosi. Nyt meille maistuu jo ruokakin ja me ollaan melkein niin kuin ennenkin. Niin, melkein.. Me ollaan nimittäin nyt tultu murrosikään, ja me nahistellaan keskenämme aika tavalla, vaikka se ei enää johdukaan sairauksista. Pitäähän kunnon ahventen nyt vähän pullistella, miten sitä muuten tytöille näyttäis kuka meistä on isoin, vahvin, uljain ja petomaisin ahven. Kattokaas, parinmuodostus se on mielessä meillä kaloillakin..

Kyllä meitä pelotti...

Tänään meitä pelotti ihan oikeesti, vaikka me ollaankin aika rohkeita veijareita noin muuten. Mutta mitä muuta me voitais tehdä kun olla peloissamme, kun meidän allas alkaa yhtäkkiä tärähtelemään, ja vesikin tärähtelee niin että suomuissa tuntuu? Semmosta me ei olla koskaan ennen koettu, paitsi ehkä silloin kun meitä tuotiin lentokoneella Amazonin viljelylaitokselta tänne suomeen myyntiin.

Emäntä rauhoitteli meitä ja sanoi että tärähtelyt ja kovat jysäykset kuuluu tuolta meidän katolta. Sinne oli vihdoin tullu huoltomiehet kolaamaan lumia ja hakkaamaan jääpatoa auki. Huoltomiehet oli ilmottanu emännälle että katolle oli muodostunu jääpato, ja se esti sulavan veden valumisen katolta pois. Niinpä se vesi valui sitten meidän huusholliin sisälle.

Kyllä me kuunneltiin sitä pelottavaa tärinää aika kauan, yli tunti siinä meni ennenkuin meteli ja tärinä loppui kokonaan. Mutta niin loppui myös veden valuminen katolta meille sisälle. Että oli siinä sentään jotain positiivistakin. Mutta niin kovasti me ehdittiin pelästyä, että meni ihan iltapäivän puolelle ennenkuin me tultiin kasvien takaa taas esille ja ruoka alkoi maistua. Onneks on noita kasveja nyt altaassa paljon, niiden alla on turvallista olla piilossa. Välillä me kurkittiin että onko toi Quark ehkä rohkeampi kuin me, mutta sekin oli menny puunpalan koloon piiloon. Se ei oo koko päivässä ees koskenukkaan jauhomatoihin, joita emäntä sille oli tarjoillu. Emäntä on siitä vähän huolissaan, ja toivoo että se huomenna jo söis jotakin.

Meillä on tänään myös ravannu aikamoinen lauma ihan ventovieraita ihmisiä. Niitäkin me jouduttiin vähän pelkäämään, kun me tiedetty mitä ne meillä oikein tekee. Isäntä sit meille sanoi että näitä ventovieraita ihmisiä käy meillä nyt luultavasti harva se päivä. Kaikki tää johtuu kuulemma tosta kattovuodosta. Meillä on käyny jos jonkunlaista huoltomiestä, sähkömiestä, isännöitsijää ja meidän talon oma talonmieskin. Sähkömies kävi katkasemassa yhdestä keittiön pistorasiasta sähköt, sieltä nääs valui vettä yöllä ulos. Samoin valui makuuhuoneenkin pistorasiasta, sekin on nyt käytöstä pois. Isännöitsijä kävi kuulemma sen takia, että se pystyi tekemään raportin vesivahingosta taloyhtiön vakuutusfirmaan. Samalla se katto että mitä kaikkea meillä nyt sitten tarvii remontoida.

Pääasia kuitenkin on, että vedentulo onneksi loppui. Kattopellit uusitaan kesällä, kun ei oo lunta. Emäntä sano että kun seinät on ehtiny kuivua, niin meille tulee uudet tapetit ja maalit, sitten on kaikki taas hyvin. Eikä meidän enää onneks tarvi pelätä. Herra Imunen oli muuten tänään tooosi urhea! Me kaikki muut piiloteltiin kasvien alla, mut Herra Imunen se vaan seilas tuttuun tapaansa etulasin tuntumassa. Se ei pienistä hötkyile, mut sehän onkin Herra Imunen, sankariainesta!!

Ujo Quark

Joo, huomenta vaan kaikille!

Hiljainen ja ujo toi Quark ainakin vielä on.. Me ollaan kuunneltu korvat hörössä koko yö ja ootettu että se alkais kurnuttamaan ja kertoilemaan meille omaa elämäntarinaansa. Yhtään pihausta se ei oo vielä suostunu päästämään, me tässä keskenämme juteltiin että sitä taitaa vielä vähän ujostuttaa. Emäntäkään ei oo kuullu sen päästävän ääntäkään, vaikka emäntä on tässä valvonu meidän seurana koko yön. Ei emäntä kyllä Quarkin takia valvonu, vaan sen takia että nykyään meille tulee vettä muualtakin kuin hanasta. Nimittäin katosta. Ja monesta kohtaa kattoa. Kahdesta eri huoneesta. Tämän tästä saa kun asuu kerrostalon ylimmässä kerroksessa, ja paksu lumikuorma alkaa sulaa katolla, sanoi emäntä. Meidän käy kyllä sääliks tota emäntää, se on koko yön kävelly kahden huoneen väliä ja tyhjennelly ämpäreitä ja kiertäny pyyhkeitä kuiviks. Se  sano meille että tänään tulee reippaat huoltomiehet poistamaan lumet katolta, ja sen jälkeen sit katellaan mitä tälle huushollille joutuu tekemään. Emäntä kerto meille että makuuhuoneessa tapetit on märät. Toinen vuotava huone on keittiö, ja siellä ei onneks tapetteja oo. Pahimmillaan on eessä huoneiden kuivaus kuivureilla, ja seinien auki piikkaus, tiesi emäntä kertoa. Emäntää vähän kiukuttaa, se sano että kuivurit pitää kovaa meteliä, ja niin tekee seinien aukaisukin. Me yritetään tässä lohduttaa emäntää parhaamme mukaan, ja pidetään sille kovasti seuraa. Me huudellaan usein tolle Quarkillekin, että se rupeis kurnuttamaan vähän tuon emännän iloks, se saattais ilostua siitä. Mut sanottiin me Quarkille että kyllä me sitä ymmärretään vaikka se ei päästäis ääntäkään. Ei se oo helppoa tulla uuteen kotiin, vaan siinä pitää ensin vähän katella ympärille ja varovasti tutustua tähän uuteen perheeseen. Kyllä se siitä, emäntä! Ja kyllä se siitä, Quark!

Tervetuloa, naapuri!

Tänään me vihdoin nähtiin se. Kyllä meitä jännitti millanen se on, me kun on ootettu sitä jo viikkoja. Kyllä kannatti oottaa, voi vitsi että se on komea!
Ai mikä? No tietysti tää meidän uusi naapuri. Naapuri se on siksi että se asuu eri altaassa kuin me, se asuu tossa viereisessä tankissa. Se asuu siinä siksi kun meitä kaloja ja noita sammakoita ei voi pitää samassa altaassa, me ei oikein olla sopivaa seuraa toisillemme.

Oottakaas kun mä kerron teille vähän enemmän tästä meidän uudesta perheenjäsenestä. Se on kiinankellosammakko, ja sen nimi on Quark. Quark se on siksi, koska emäntä suorastaan rakastaa Star Trek-leffoja. Ja täytyy myöntää että osuva on nimi sampille, se on vähän Quarkin näkönen. Ties vaikka se kelpais joskus sijaisnäyttelijäks, jos meinaan se oikea näyttelijä vaikka sairastuu.

Quark on hyönteissyöjä. Se tykkää jauhomadoista, banaanikärpäsistä ja heinäsirkoista. Tällä hetkellä Quark saa ahmia niitä ihan yksin, sillä akvaariokaupassa ei ollut kuin yksi kiinankellosammakko. Quarkille on suunnitteilla seuraa, kunhan seuraava liikkeen tilaus vain suomeen saapuu. Tarkoitus on kuulemma hankkia Quarkille naisseuraa.. Taitaa emännällä olla taas poikaskasvatus mielessä. Se varmaan sekoaa ihan lopullisesti siinä vaiheessa kun me tästä joskus innostutaan noihin poikasentekopuuhiin.
Mutta kuiteskin; toi eka valokuva on otettu heti kun Quark meidän luokse saapui. Siinä se heti rohkeena heiluttaa lukijoille käpälää että morjens vaan, mää tulin nyt! Quark on vielä kuljetusboxin sisällä, kun tuo kuva on otettu. Tokassa kuvassa se on just päässy tohon meidän naapurialtaaseen. Emäntä sitä Sisusteli antaumuksella monta tuntia. Sisustaa se sitä varmaan lähipäivinä vielä moneen kertaan, mut nyt se halus että Quark saa vaan rauhassa tutustua uuteen kotiinsa ja meihin tietysti. Emäntä ei halunnu nääs stressata sitä enää tänään, olihan se jo matkannu liikkeestä linja-autolla meille pienessä boxissaan. Niinpä emäntä ottaa teille siitä lisää kuvia joskus toiste, ja me taas päästään sitten kertomaan minkälainen heppu toi Quark oikein on..

Imusen surffiharrastus

Kurkusta on moneksi, tuumi Herra Imunen meille eilen illalla. Ihmisetkään ei kuulemma tajua kuinka monipuolinen asia tuo kurkku on, ainakin näin Herra Imunen meille kertoi. Imunen nääs tykkää aina tarkkailla mitä ihmiset touhuaa, ja niinpä se on nähny että ihmiset käyttää kurkkua itsekin ruokiinsa. Imunen oli tästä aika ällistynyt, se nääs oli luullu että kurkkua on tässä huushollissa vaan sitä itseään varten. No, kaipa siitä riittää isäntäväellekin, Imunen tuumi diplomaattiseen tapaansa.

Oli toki Imunen nähnyt että käyttää noi ihmiset kurkkua muutamalla eri tavalla. Ne syö sitä paljaaltaan, niinkuin Imunenkin, tai sitten ne laittaa sitä leivän päälle tai koristelee sillä voileipäkakkuja. Mutta sitäpä ei ihmiset oo koskaan hoksannut, että kurkkua voi käyttää Surffilautana. Ihan totta!! Herra Imunen sen tietenkin keksi itse, kukapa muukaan, sillä Herra Imunen on tosi fiksu kala. Vanhemmiten siitä voi tulla tosi nero tyyppi!

Herra Imunen nääs söi taas kurkkua tuttuun tapaansa eilen illalla. Mutta kuinkas ollakaan, kurkku irtosi telineestään ja kohosi komeasti altaan pinnalle. Ja koska kurkku on Imusen Herkku Numero Yksi, niin se piti siitä kiinni kaikilla kymmenillä hampaillaan niin lujasti kuin pystyi, ja kohosi sitten kurkun mukana pinnalle. No, käy se näinkin, tuumi Imunen, ja jatkoi tyynesti syömistään, sillä Imunen ei helposti hötkyile. Kurkku seilasi altaan pinnalla veden virtauksen mukana, ja silloin Herra Imunen sen keksi. Tämähän on oikea surffilauta! Herra Imunen ihastui keksintöönsä niin kovasti, että se surffasi kurkun kanssa monta kierrosta altaan ympäri. Me muut kalat kateltiin sitä aivan ihastuksissamme, niin taitavaa oli Imusen meno! Kyllä meitä harmitti ettei meidän ruumiinrakenne oo semmonen että mekin voitais surffata. Olis mukavaa kun meille kaikille annettais oma kurkku, ja sitten me surffattais porukalla ympäri allasta! Siinä vaiheessa Imunen sano meille, että kurkku on jotain vieläkin enemmän kuin herkku, voileivän täyte tai kakun koriste. Kurkku on myös tivolin törmäily-auto. Me sitä vähän ihmeteltiin, sillä me ei tajuttu sitten ollenkaan mistä ihmeestä Imunen oikein puhui. No, Herra Imunen selitti meille, että kun se seilas sen kurkun kanssa altaan pinnalla, niin välillä se kurkku kopsahteli altaan laseihin tai suodattimiin. Olo oli ihan kuin tivolin törmäysautossa, sanoi Imunen. Sekin oli kuulemma kivaa touhua. Voi harmi, ettei me voida tehdä tommosta, me kun ollaan korkean mallisia kaloja, niin me ei opita surffaamaan vaikka kuinka haluttais. Meidän täytyy vaan keksiä itellemme joku muu harrastus, ei auta.

Herra Imunen surffaili kurkun kanssa niin kauan, että laskeutui pohjalle vasta kun vatsa oli aivan täynnä. Tuumi että oli se niin kivaa puuhaa, että tästä lähtien se aikoo tehdä sitä joka päivä. Siitä tulikin Imuselle mieleen: missähän se tämänpäiväinen kurkkuviipale oikein viipyy...

Taas pari kuvaa...

Pakotettiin toi emäntä laittamaan meidän altaasta taas pari kuvaa.. Tässä ekassa kuvassa meidän altaaseen on just istutettu kaikki kasvit, ja kuva on otettu marraskuun alussa viime vuonna. Alimmainen kuva on otettu tänään, ja siitä näkee hyvin miten kasvit on kasvanu kovasti. Ei voi emäntä enää valittaa että allas on karun näköinen. Meillä alkaa olla jo semmonen viidakko että emäntä saa luvan vähän tehdä karsintaa, niin se tosin on jo meille luvannutkin. Ja ollaan mekin kasvettu jo isommaksi, eikä me olla enää pieniä rääpäleitä niinkuin silloin kun me tänne muutettiin...

Palatsista haudankaivajaksi...

Joo; me ollaan tässä nyt jo jonkun aikaa leikitty tota palatsissa asumista, ja meistä alko tuntuu että ois jo korkee aika vaihtaa aihetta. Varsinkin kun me ei saatu rekvisiitaks tänne sen paremmin kameleita kuin käärmeenlumoojiakaan. Ei meillä tietty silloin käyny mielessä että meistä haudankaivajia tulis seuraavaksi, mutta se välähti meidän päähän heti ku emäntä taas pyysi meidän apua. Täytyy sanoo että kaikkeen sitä joutuu, ja ihan vaan sen takia että emäntä pysyis tyytyväisenä. Kalan elämäkö muka helppoa? Ja kaikkihan alkoi taas siitä kun toi emäntä ja isäntä juuttu tohon altaan eteen meitä katselemaan. Kun ne oikein meitä tuijottaa niin silloin ne saa aina ihme elämyksiä pieniin päihinsä, ja sen seurauksena me joudutaan mitä ihmeellisimpiin seikkailuihin. Niin kävi nytkin. Isäntäväki siis taas ihaili meitä tapansa mukaan, ja me tietty yritettiin sitten näyttää niin uljailta ja komeilta kuin suinkin. Poseerattiin oikein etulasissa kiinni, sillä se on paras tae siihen että me saadaan ylimääräisiä herkkuja. Tällä kertaa niitä herkkuja ei tullutkaan, sillä emäntä sai taas kuuluisan AHAA-elämyksensä, ja kun se semmoisen saa, niin sitähän ei pysäytä mikään. Nyt se tuijotti allasta ja tajus ihan yhtäkkiä että vihdoinkin sen odotus on palkittu! Altaan kasvit on nyt kasvanu jo niin runsaiksi että ne täyttää suurimman osan allasta, ja meidän uintitila alkaa käydä vähiin. Emäntä on aina katkonu pitkiksi kasvavia kasveja ja laittanu latvat uudelleen pohjaan, ja nyt alkaa ylimääräisten kasvintaimien myynti harrastajille olemaan ajankohtaista. Mutta haudankaivajia meistä tuli lähinnä sen takia, kun emäntä päätti taas karsia kasveja ja poistaa altaasta muutamat kivet jotka se oli tänne laittanu kivien päällä kasvavia kasveja varten. Ja siinäpä se tenkkapoo sit tulikin; emäntä karsi kasvit, mutta kiviä ei löytyny mistään. Ei ensimmäistäkään! Ja niin sen ei auttanu muu kuin huutaa taas meitä kaloja apuun. Autetaanhan me, tietenkin. Niinpä meistä tuli haudankaivajia, maailman ekoja haudankaivajia jotka on kaloja, ei paha... Me ruvettiin sit ettimään niitä kiviä, ja kivien ettiminen on maailman tylsintä puuhaa. Niinpä Herra Imunen sano meille että me ei etitäkkään kiviä, vaan muinaista faaraon hautaa. Imunen sano että me ollaan arkeologeja, ja meidän tehtävä on löytää tuo muinainen hauta ja sen aarteet. Se homma alkoi heti tuntuu paljon kiinnostavammalta, ja me tehtiin saman tien työnjako. Me lehtikset uitiin pinnan tuntumassa, oltiin vähän kuin ihmisten lentokoneet, ja meidän hommana oli tarkkailla maiseman muotoja, ja ilmottaa muille heti jos hautakammion näkönen muodostelma pohjalta näkyisi. Herra Imunen ja punapäätetrat toimi alhaalla kenttätutkijoina, Imunen jopa siivilöi hiekkaa suullaan ettiessään hautaa. Välillä me lehtiksetkin uitiin alemmaks ja seulottiin hiekkaa ihan vaan Herra Imusen avuksi. Kyllä me jonkin aikaa saatiin ettiä, mut sitten me kuultiin Herra Imusen hihkuvan että ensimmäinen hautakammio tais löytyä. Ja löytyhän se. Ei muuta kuin hihkasemaan emännälle että tulee avaamaan haudan. Emäntä työnsi kädet kainaloita myöten altaaseen ja onki ensimmäiset kivet pois hiekan seasta. Sit jatkettiin ettimistä, ja toinenkin hauta löytyi nopeasti. Vähän me oltiin pettyneitä kun siellä ei oikeesti aarretta ja faaraoita ollutkaan, me kun oltiin eläydytty arkeologi-leikkiin jo niin kovasti. Mutta kyllä meidän mieli nopeesti kuitenkin koheni, varsinkin kun me huomautettiin emännälle että tästä hyvästä meidän pitäs saada oikeen jättiannos jotain superherkkua. Harva kala sitä sentään joutuu emännälle töitä tekemään... Ja herkkua me sitten kyllä saatiinkin, pakastettuja hyttysentoukkia satoi altaaseen pika-pikaa. Oli taas hyvä masut täynnä köllötellä ja miettiä että mihinkä seikkailuun me seuraavaksi mahdetaan joutua...