Herra Imusen hammasharja

Herra Imunen on hyvin tarkka puhtaudestaan. Herra Imunen tietää että syönnin jälkeen pitää harjata hampaat puhtaaksi. Mutta siinäpä Imusella olikin pulma. Herra Imunen nääs näytti meille kerran millaset hampaat sillä oikein on. Voi veljet mikä näky se oli! Imusella on ainaki 30 hammasta! Ei ihme että se haluaa pitää ne puhtaana. Ongelma vain on ettei täällä altaassa oo minkäännäköstä hammasharjaa. Ei oo ihmiset vielä älynny että Herra Imunen tarvii sellasen. Yritettiin tolle emännälle puhua että se vois ostaa Imuselle harjan ja pudottaa sen tänne altaan pohjalle, mut emäntä sano että hammasharjat ei kuulu altaan sisustukseen. Imusta vähän harmitti, ja meitä harmitti Imusen puolesta. Imunen sano ettei oo kivaa kun kurkunsiemenet juuttuu hampaiden väliin eikä niitä saa sieltä pois, ei vaikka kuinka imuttaisi. Mistäpä siis ratkaisu tähän ongelmaan! Ei hätää.. Ollaanhan me aina sanottu että Imunen ratkaisee mysteerit! Herra Imunen on nääs kasvanu, ja samalla siitä on tullu tosi viisas. Se keksii aina ratkaisun olipa pulma millanen hyvänsä. Hammasharja-ongelmaankin Imunen keksi ratkaisun ihan ykskaks. Kattokaas kun eilen illalla Imunen imutti taas kurkkua massuunsa, ja tietenkin ne siemenet juuttu taas sen hammasväleihin. Tällä kertaa siemen juuttui niin pahasti että se teki jo kipeää. Herra Imunen mietti millä ihmeen konstilla se oloaan oikeen helpottais. Sitten se sen keksi! Herra Imunen viipotti salamana suodattimen kylkeen, ja tarttui suodattimen imuritilään suullaan kiinni. Ja Voila! Siemenet ja kurkunpalat suorastaan lensivät hampaista suodattimen sisuksiin! Herra Imunen roikkui suodattimessa kiinni kaikessa rauhassa, ja käänteli päätään puolelta toiselle jotta koko hammasrivistö puhdistuisi. Imunen sano ettei se tee yhtään kipeää, se vaan kutittaa mukavasti. Herra Imunen oli keksinnöstään niin iloinen että meni uudestaan kurkulle, ja hetken syötyään ui taas suodattimeen kiinni. Taas hampaat puhdistuivat. Herra Imunen sano että se on Automaattinen Hammasharja. Ihmiset nääs joutuu käyttää käsiään kun ne pesee hampaansa, mut Imusen tarvii vaan roikkua suodattimessa. Kyllä kalojen elämä on sitten helppoa! Imunen sano että kun se viikon päivät käyttää tätä konstia, niin sille tulee oikeen häikäisevä filmitähtien hymy. Ties vaikka jonain yönä sen hammasrivistö loistais kilpaa kuuvalojen kanssa...

Hyvää Joulua!!!

Me saatiin eilen illalla meidän joululahjat! Isäntäväki toi illalla paketit altaan luokse ja me nähtiin mitä niissä oli. Me saatiin ihan uudenlaisia ruokia mitä me ei olla ennen syöty. Me saatiin rapeita hiutaleita ja pellettejä ja sekaruokahiutaleita. Ja Herra Imunen sai iiiison viipaleen kurkkua. Me oltiin niin mahottoman onnellisia ettette usko! Kyllä meistä on mukavaa asua täällä! Aattoilta meni sitten siinä että me maisteltiin niitä uusia ruokia ja kyllä ne on meistä herkkua. Kävi taas aikamoinen huiske altaassa kun meitä ruokittiin. Ja kävi täällä illalla semmonen nuori neitonenkin kylässä meidän perhettä kattomassa. Se tuli kattomaan meitäkin tähän altaan luokse, mutta meitä alko ykskaks kauheasti ujostuttamaan ja me mentiin kasvien taakse piiloon. Isäntäväki esitteli sille meidän altaan kuuvalaistuksenkin ja se neito sano että meidän allas on tosi hieno! Me oltiin aika ylpeitä kun se sano noin, koska mekin tykätään tästä altaasta tosi paljon. Kun se neito meni pikkasen kauemmas ja istu sohvalle, niin sit me uskallettiin jo tulla näkösälle jotta se pääsi kattelemaan meitä. Me kuultiin kun se sano emännälle että me ollaan kasvettu jo kovasti ja että me ollaan tosi kauniin näkösiä. No mehän yritettiin heti näyttää vieläkin komeammilta ja uljaammilta. Sillon me kyllä vähän säikähdettiin kun se neitonen sano että meidän allas on niin hieno että se vie meidät omaan kotiinsa. Me kun ei haluta muuttaa tän oman perheen luota mihinkään. Mut Herra Imunen sano meille että se neito vaan vitsailee, ei se oo tosissaan. Kiva huomata että se neitokin on yhtä huumorintajuinen kuin tuo meidän perhekin. Sit me vasta tajuttiin; se neito on aika paljon saman näkönen kun toi meidän emäntäki. Emäntä sit sanoki että se neito on sen tytär. Voi kun kiva tavata se. Ens kerralla meitä ei ujostuta yhtä paljon, me luvataan se! Kyllä oli kiva käydä illalla kuuvalojen hohteessa nukkumaan, kun oli vatsat täynnä joululahjaruokaa. Ja Herra Imunen söi niin paljon kurkkua että sen pieni massu ihan pullotti kun se kävi pantterivesimiekan lehdelle köllöttämään. Me toivotaan että kaikilla on yhtä ihana joulu kuin meilläkin!!!

Kohta on meidän eka joulu!

Voi että meitä jännittää!! Me ollaan niin malttamattomia ettei me oikein tiedetä miten päin me oltais. Meillä on altaassa kauhee hälinä kun kaikkia jännittää niin mahottomasti. Punapäätetrat ei pysy paikoillaan hetkeekään, ja ne kaikki puhua pälpättää yhteen ääneen. Ne yrittää arvailla mitä me saadaan lahjaks. Herra Imunenkin on ihan täpinöissään, se hokee vaan koko ajan "saankohan mä kurkkua lahjaks?", "mitäs jos mä en saa kurkkua?". Se yrittää kovasti olla tyynen ja rauhallisen näkönen, mut kyl me huomataan että se ei meinaa suomuissaan pysyä. Ja me sitten.. meitä jännittää kanssa, onhan tää meidän kaikkien ihan ensimmäinen joulu! Emäntä on kertonu millanen juhla joulu on, ja että joulupukki tuo lahjoja, jopa meille kaloillekin. Voi että miten jännää!!! Me ei oikein malteta ees nukkua öisin, me vaan yritetään kovasti miettiä mitä me saadaan.. Isäntä haki tänään kaupasta kinkun, ja emännän kanssa ne paistaa sen tänään. Se on kuulemma joulun perinneruokaa. Saadaankohan me maistaa sitä vähäsen? Onkohan se hyvää? Pysyykö sillä nälkä pitkään poissa? Tosin meil on aina nälkä, joten taitais se kinkkukin sulaa meidän masuissa ihan parissa minuutissa,hih.. Voi että tää aika kuluu nyt hitaasti, me tuijotetaan vähän väliä meidän perheen kelloa mut aika suorastaan matelee! On vielä niin pitkä aika ennenkuin on jouluaatto. Jos me voitais niin me hypättäis salaa altaasta ulos ja käytäis vähän kurkkimassa meidän lahjoja. Ne on nyt hyvässä piilossa koska me olla nähty niistä enää vilaustakaan. Emäntä sano meille että meidän lahjat on samassa piilossa kuin isännänkin lahja. Voi, ei me millään maltettais, eiks aatto vois olla jo.. voi hitsi, voi vitsi, voi hitsinvitsi...

Uudet kuuvalot

Tässä on nyt meidän uudet yövalot, isäntä sai ne tehtyä valmiiksi. Kyllä me tykätään niistä! Emäntä otti noi kuvat kännykällä, joten niiden laatu on vähän huono. Herra Imunen sano tossa äsken että kyllä on ihanaa ku ei tarvi enää pimeässä törmäillä mihinkään, se meidän vanha valo oli meinaan aika heikko. Nyt emäntäkin näkee katella meitä hyvin, se kun aina herää tosi aikaisin aamulla. Sen mielestä on kivaa kun meidän isot varjot liikkuu valon kajossa olkkarin seinillä, heh.. Isoudesta tuliki mieleen että me ollaan kasvettu jo aika paljon. Eilen emäntä sano isännälle että mulla ja Minillä on jo ihan selvät otsakyhmyt näkyvissä vaikka me ollaan kuitenkin pienempiä kuin noi mustat lehtikset. Niillä ei oo kellään viel kyhmyjä. Saa nähdä milloin niille kasvaa semmoset. Isännän mielestä noi kuuvalot onnistu niin hyvin, että seuraavaks se aikoo rakentaa meille viel auringonnousu ja -laskuvalot. Oishan se kiva kun ennen yötä meil ois auringonlaskulta näyttävät valot. Noissa kuuvaloissa ei isännällä kauaa kestäny, meni vajaa 3 päivää ni valot oli valmiit. Kyllä meidän nyt kelpaa uinua! Eikä noi valot oo oikeesti noin pistemäiset, vaikka kuvassa se siltä näyttää. Emäntä sano että kuva vähän vääristää. Mitähän muuta kivaa ne vois meille vielä keksiä? Ainaki emäntä tekee viel meidän kasveille punasavi-lannotepalleroita. Se laittaa vähän turvetta niiden sisälle kun se kerto että kasvit voi sitten paremmin. Kyllähän noi kasvit voi nytkin aika hyvin, me ollaan huomattu että nyt vasta ne on alkanu kasvaa ihan kohisten. Toi karkeaviuhkalehti ei kasvanu senttiäkään vaikka oli ollu altaassa jo 10 viikkoa, mut nyt se kasvaa melkein sentin päivässä. Me tykätään kasveista kovasti, ja emäntäkin nauttii niistä sitten ku lämmitin jää niiden taakse piiloon. Ei sitä muuten niin haittaa toi lämppärin näkyminen, mutta kun se heijastaa valokuvissa aina niin ilkeesti. Tää meidän oma perhe tykkää ottaa paljon kuvia meistä ja meidän altaasta. Ne sano että kuvista huomaa niin hyvin miten allas muuttuu kun kasvit kasvaa. Ja kuvista huomaa kuulemma senkin miten meistäki tulee isompia koko ajan. Pari päivää sitten ne vasta katteli meistä vanhoja kuvia. Ne on otettu sinä päivänä kun me muutettiin tähän perheeseen. Isäntä sano ettei se enää ees muistanu kuinka pieniä me silloin oltiin, me oltiin nääs vasta 2:n euron kolikon kokoisia. Nyt me ollaan jo emännän kämmenen suuruisia! Niin se aika rientää... Imunen huutelee tuolta terveisiä, siitä on kivaa että meidän tarinoita jaksaa joku lukea. Se sano että on tosi hyvä juttu että ihmiset kuuntelee mitä meillä kaloilla on kerrottavana. Ja kyllähän meillä aina juttua piisaa, nytkin noi punapäätetrat pulisee tuolla taukoamatta. Siinä on varsinainen juorukerho..

Voi Herra Imunen...

Kyllä se sitten osaakin meitä säikytellä! Koko eilinen ilta etsittiin ja pelättiin jo pahinta. Mutta onnellinen loppu tarinalle; Herra Imunen löytyi kuin löytyikin- akvaariosta.. Me ei sitä huomattu vaikka me etittiin altaan kaikki paikat, ja niin teki emäntäkin. Illalla emäntä tuijotteli taas altaaseen ja yritti bongata Imusta. Aivan emännän silmäkulmassa sitten vilahti jotain. Emäntä siirsi katsettaan, ja sieltähän se Imunen purjehti esiin!! Voi sitä helpotuksen huokausta mikä me päästettiin. No me mentiin heti porukalla Imusen luokse kertomaan miten ilosia me oltiin. Ja kyllä me sitä toruttiinkin, me kun oltiin etitty sitä jo niin kauan. Herra Imunen itse oli ihan hämmästynyt; se ei tienny ollenkaan että me luultiin sen kadonneen iäksi. Imunen kerto että se oli halunnu leikkiä taas piilosta, ja että se oli löytäny ihan uuden piilon itselleen. Mutta se oli unohtanu sanoo meille muille että ollaan piilosilla. Eihän me silloin tiedetty sit ettii sitä. Ja kun kukaan ei tullu ettimään heti Imusta, niin se oli sit nukahtanu sinne uuteen piiloonsa, kuinkas muutenkaan. Eihän se olis Herra Imunen jos se ei nukahtelis millon minnekin. Ai missäkö se Herra Imunen sitten oli piileskelly? No; meillä on täällä tosi iso puska pantterivesimiekkaa. Puskan keskeltä on tulossa uusi lehti, ja se on vielä kiertyneenä rullalle. Herra Imunen ajatteli että toi lehtihän on ihan niin kuin tunneli, menenpä sinne piiloon niin mua ei heti löydetä. Eikä emäntäkään ollu huomannu Imusta, ei vaikka se mylläs altaan ja penkoi kasvitkin! Imunen on kuitenkin niin pieni vielä ettei sitä sieltä lehden sisältä ollenkaan huomannu. Me nähtiin viel illalla miten Imunen meni sinne lehden sisään uudestaan kun me kaikki käytiin nukkumaan, ja ei sitä tosiaan huomaa sieltä jos ei tiedä et se siellä on. Johan oli taas seikkailu!! Emäntä sano Imuselle että jos näin vielä käy uudestaan, niin sit se tietää että kannattaa tarkastaa kasvit kunnolla. Ja emäntä sano sille ettei saa näin kamalasti meitä säikytellä, me kun luultiin jo ettei me enää ikinä nähdä meidän kamua. Ei emäntä kuitenkaan vihanen oo Imuselle. Imunen nääs tuli ihan etulasin eteen hymyilemään, iski emännälle viel silmääkin. Ole siinä sitten vihainen...

Herra Imunen kateissa!

Me ei löydetty sitä tänään. Herra Imusta meinaan. Ei löydetty koko päivänä vaikka me kuinka etittiin. Herra Imunen oli kadonnut. Meille tuli jo hätä kun ei se vastannu edes meidän huuteluun, joten meidän  ei sit auttanu muu kun huutaa tota emäntää apuun. Emäntäkin oli jo huomannu että Herra Imunen ei tavalliseen tapaansa retkeile ympäri allasta, joten sekin oli jo alkanu miettimään missä Imunen vois olla. Kyllähän me tiedetään että Herra Imusen lempileikki on piilosilla olo, mut emäntäkin tietää ettei Imunen yleensä oo näin kauaa kateissa. Iltapäivällä emäntä huolestu jo niin paljon että laittoi kurkunpalan altaaseen paljon aikaisemmin kuin yleensä. Emäntä luotti siihen että kurkun tuoksu saa Imusen esiin piilostaan. Vaan eipä saanut. Kului tunti ja kaks. Herra Imunen oli poissa. Siinä vaiheessa me oltiin emännän kanssa jo tosi huolissamme. Emäntä otti kansilasit pois ja aloitti altaan Mylläyksen. Tällä kertaa me se hyväksyttiin ku me tiedettiin että se ettii Imusta. Se käänteli kaikki paikat ympäri. Se purki suodattimet, nosti kiviluolat ulos ja tarkasti ne. Se pöyhi kaikki kasvipuskat. Ei jälkeäkään Herra Imusesta. Sit me sanottiin emännälle että sen on parempi tarkastaa olohuone, jos Imunen on vaikka vahingossa päässy ulos altaasta. Me jatkettais sillä aikaa etsintöjä altaan sisällä. Tuumasta toimeen; emäntä tarkasti altaan ympärystän edestä ja takaa, katto altaan alle, tutki joka paikan. Se konttas koko ison huoneen läpi eikä vilaustakaan meidän Imusesta. Emäntä vanno meille että se ei lepää ennenku Imunen löytyy. Että se valvoo koko yön etsimässä jos tarve vaatii. Se lupas meille että isäntäkin auttais etsinnöissä heti ku se tulis kotiin. Ja nyt on tilanne jo semmonen että emäntä laajentaa etsintöjä muihin huoneisiin, sillä Herra Imusta ei oo vieläkään löytyny. Emäntä tässä joi kupin kahvia että jaksaa kontata kaikki maholliset ja mahdottomat paikat läpi. Emäntä nääs sano meille, että siltä muutama vuos sitten oli kadonnu tiikerinuoliainen vanhasta altaasta. Se etti kaikki paikat eikä sitä löytyny olkkarista. Tikru löytyi tuntia myöhemmin koiran vesikupista. Meidän toinen koira oli silloin pentu, ja se oli varmaan löytäny tikrun ja kantanu sen vesikuppiin. Tikru ui ihmeissään ympyrää pienessä kupissa, mutta se ei ollu ees vahingoittunu yhtään. Se eli vielä pitkän aikaa, ja nykyään se asuu siinä samassa altaassa uuden omistajansa luona. Niin se emäntä nytkin tarkasti molempien koirien vesikupit, mut ei ollu Imusta. Me jatketaan nyt etsintöjä emännän kanssa, Herra Imusen on löydyttävä. Me kerrotaan sitten heti kun se löytyy. Toivottavasti se on kunnossa. Meillä on sitä jo kova ikävä..

Liian innokkaita..

Emäntä sanoo välillä että me ollaan liian innokkaita. Kun se esimerkiks avaa valokannen ja huutaa "syömään", me kuulemma uidaan paikalle kuin piraijaparvi. Emäntä tokaisee aina että me ollaan näyttävinään siltä kuin me ei oltais ikinä saatu ruokaa. No, täytyy  myöntää että kyllähän me aika helposti innostutaan. Monta kertaa tullaan syömään semmosella kuhinalla että emännän päällekin roiskuu vettä. Ainoa joka majesteetillisen rauhallisesti malttaa oottaa ruokaansa on Herra Imunen. Se tietää että kun on kiltisti paikallaan niin ruoka putoaa ihan naaman eteen. Täytyy kuiteski vähän opettaa tota meidän isäntäväkeä. Ei me sen takia uida kovaa paikalle että  me saatais ruokaa. Sen takia me kaahataan kun me ollaan niin ilosia siitä että perhe tulee meidän luokse altaan viereen. Siinä me sitten syönnin lomassa jutellaan kaikenlaista. Tai siis noi ihmiset juttelee, meillä on yleensä suu niin täys ruokaa että meidän puheesta ei saa selvää. Kun meillä sitten on vatsat täynnä niin silloin on hyvä rauhoittua ja tarinoida ihmisten kanssa. Se on sellasta mukavaa kiireetöntä yhdessäoloa. Eilen illalla me kaikki kalat pidettiin semmonen pieni kokous. Herra Imunen oli puheenjohtaja. Me alotettiin kokous ensin ilman mitään sen kummempia sääntöjä, mut ei se oikein toiminu. Noi punapäätetrat on välillä semmosta äänekästä sakkia. Silloinkin ku meidän miitinki alkoi ne juorus kaikki yhteen ääneen, joten eihän siitä mitään tullu. Herra Imunen se sitten viisaana sanoi että meillä pitää olla puheenjohtaja jotta kaikki saa suunvuoron ja muut kuuntelee vuorollaan. Mä sit sanoin Imuselle että sehän vois ite olla johtaja, se kun sitä ehdottikin. Niin se sit sai uuden tittelin, Herra Imunen, Puheenjohtaja. Meidän nääs tarvitsi pitää tollanen kokous kun me ruvettiin miettimään että mitä me voitais antaa joululahjaksi tälle meidän perheelle. Ne kun hoitaa  meitä tosi hyvin niin olis kiva antaa niille joululahja kiitokseksi ensimmäisestä yhteisestä joulusta. Ongelma vaan on siinä että me kalat ei olla hyviä tekemään joululahjoja. Nää meidän evät ei oo oikeen luotu siihen hommaan. Eikä me pystytä ostamaankaan mitään lahjaa, joten rupes näyttää vähän siltä että ideat loppuu alkuunsa. Me jo meinattiin lopettaa koko kokous, mutta Puheenjohtaja Herra Imunen se taas ratkaisi tilanteen. Kyllä se vaan on viisas heppu! Jos altaassa on ongelmia niin ei hätää, Herra Imunen ratkaisee kaiken. Imuseen voi aina luottaa! Nytkin se keksi että on meillä yksi tapa antaa meidän ihmisperheelle lahja. Imunen sanoi että ei sen lahjan tarvii aina olla jotain tavaraa. Että jouluna kaikkein tärkein asia on olla yhdessä ja nauttia toistemme seurasta. Se on miljoona kertaa parempaa kuin iso kasa lahjoja. Niinpä me mietittiin hetki ja sit me se hoksattiin, se kaikkein paras joululahja! Me ei kyl maltettu millään oottaa jouluaattoon asti, joten me annettiin se lahja jo eilen illalla kun emäntä tuli antamaan meille surviaisia. Me uitiin porukalla taas ruokapaikalle ja huudettiin yhteen ääneen "Hyvää Joulua", ja ruvettiin syömään survareita emännän kädestä! Oisitte nähny sen ilmeen... Sillä naama loisti ku hangon keksi ja suupielet ulottu korvasta korvaan. Siitä oli niin mukavaa kun me ekan kerran tultiin syömään sen sormista. Aikasemmin me ei ihan olla uskallettu tehä sitä, me aateltiin että me voidaan vahingossa vaikka purasta sen sormee. Emäntä sano isännälle moneen kertaa illalla että nyt hän on saanu parhaan mahollisen joululahjan mitä voi akvaristi saada. Tais se meidän lahja sitten nappiin osua. Hyvä Herra Imunen, sä pelastit taas tilanteen. Me ollaan ylpeitä susta!

Kuuvalojen eka testaus

Tässä kuvat valojen ekasta testistä. Kuvat otettu valojen ollessa kirkkaimmillaan ja himmeimmillään. Valoina vasta valkoiset ledit, isäntä laittaa huomenna myös siniset. Voi että me tykätään kovasti!!

Ei koskaan tylsää päivää

Emäntä on meille kertonu että on olemassa ihmisiä joilla ei oo kaloja. Ja että semmoset ihmiset luulee yleensä että kalat on tylsiä. Ne luulee että me vaan olla möllötetään paikallamme ja auotaan suuta. Tai että me vaan uidaan taukoamatta altaassa edestakaisin. Meidän mielestä semmoset ihmiset ei tiedä mitä ne menettää kun niillä ei oo kaloja. Ei me olla ollenkaan tylsiä, eihän vaan? Mekin tunnetaan niin hyvin nää meidän omat ihmiset, että jos joku vieraampi tulee altaan luokse niin me mennään piiloon. Ja me osataan seurustella ihmisten kanssa ja kertoa niille hyviä tarinoita meistä. Mekin ollaan aina etulasin tuntumassa silloin kun altaassa on valot. Koko päivä me seurataan mitä meidän ihmiset tekee. Joten miten ihmeessä joku voi oikeasti luulla että me ollaan tylsiä? Taitavat olla aika tylsiä itse.. Sitäpaitsi ei meillä edes ole aikaa olla omissa oloissamme. Aina täällä tapahtuu jotain niin mielenkiintoista että me ei ehditä vaan "aukoa suuta ja uida edestakasin". Nytkin me nähtiin miten isäntä kantoi kaikenlaisia tarvikkeita pöydälle. Meillähän heti mielenkiinto heräs, ja me ruvettiin keskenämme pohtimaan mitä isäntä aikoo tehdä. Siinä vaiheessa kun isäntä sano emännälle että nyt alkaa uusien kuuvalojen rakentaminen, alkoi täällä altaassakin kauhea kuhina. Me ollaan niin ilosia uusista valoista ettei me meinata suomuissamme pysyä! Meillä on täällä semmonen vanha kuuvalo joka on imukupilla kiinni päätyseinässä. Se ei valase yöllä kunnolla, ja jos me herätään niin me meinataan pimeässä aina törmäillä toisiimme. Herra Imunenkin sanoi että monena yönä se on törmäilly niin paljon, että aamulla on ihan kuono hellänä. Voi, me ei maltettais millään oottaa sitä ensimmäistä yötä kun on uudet kuuvalot paikallaan. Toivottavasti isäntä sais ne äkkiä valmiiks. Me laitetaan tänne sitten niistä heti kuva, niin näkee  miten hyvä meidän on olla. Pari tuntia sitten meille selvis sekin että me saadaan ihan varmasti joululahjoja!! Me nähtiin ku emäntä kantoi pakettia, ja se sano isännälle että tässä on kaloille juttuja. Kyllä kummasti helpotti kun me saatiin tietää. Me on oltu ihan hermona ettei saada lahjoja, Räyhä kun ei malta olla kiusaamatta emäntää. Näköjään toi emäntä tietää ettei me olla ilkeitä, me vaan kujeillaan vähän. Juteltiin tossa hetki sitten sinirihmojen kanssa ja tultiin siihen tulokseen että me on saatu lottovoitto ilman lottoamista. Meille on käyny tosi hyvä säkä että on saatu omiks ihmisiks sellaset tyypit jotka ymmärtää huumoria. Tosikkojen kanssa olis aika ankeeta elää. Ja toi emäntäkin, vaikka se on välillä aika omituinen, niin on silti ihan hirmu kilttikin kun se jaksaa aina kuunnella meitä ja kirjottaa meidän tarinat blogiin. Se sano että kaikki ihmiset ei tee niin. Me oltiin ihan ihmeissämme ja kysyttiin siltä että miksi? Onko tosiaan olemassa kaloja joiden juttuja ihmiset ei kuuntele? Emäntä sano vaan että kaikki ihmiset ei taida osata kalojen kieltä. Siksi se näitä meidän juttuja niin mielellään kertookin eteenpäin. Se haluaa että kaikki tietäis kuinka jännää, mukavaa, hupaisaa ja antoisaa akvaarion pito oikeesti on. Se sano että akvaristin elämä ei oo ikinä tylsää, ja että ykskään päivä ei oo samanlainen. Että meidän kanssa on niin ihanaa elää..

Valokuvamallit

 Yhtenä iltana isäntä tuli taas altaan luokse kamera kädessä. No meillehän tuli heti kauhee kiire saada ittemme kuvauskuntoon. Jokaisen piti kattoa että suomut on järjestyksessä ja ne kiiltää kauniisti. Tarkastettiin toisiltamme että meissä ei oo naarmuja. Sitten me vielä harjoteltiin erilaisia kuvausasentoja ja kysyttiin toisiltamme miltä me näytetään. Treenattiin vielä erikseen selkäevän nostoa paraatiasentoon. Ja kaikki tää meidän piti tehdä nopeesti, sillä eihän tuo isäntä tietenkään taas kertonut meille etukäteen kuvauksesta jotta olis ehditty paremmin valmistautua. No, onneksi me osataan toimia vikkelästi, joten me oltiin kaikki ihan kunnossa siinä vaiheessa kun isäntä sai kameran valmiiksi. Melkein vois sanoo että me ollaan ammattilaisia tässä hommassa. Meillä meinaan on sen verran älliä että me osataan uida käskemättä siihen kameran eteen. Siitä sen kun kuvia sitten napsimaan, me jaksetaan olla kuvattavina vaikka kuinka kauan. Mutta vaikka me ollaan ammattilaisia, niin ei me mitään diivoja olla. Me ei valiteta kuvauskulmista ja siitä että valo osuu meihin väärästä suunnasta. Eikä me koskaan valiteta että kuvaaja on huono. Tästä kaikesta vois päätellä että homma sujuu paremmin kuin hyvin. Ehei. Ei sitten millään. Ja kaikki taas sen takia että ihminen ei oo koskaan mihinkään tyytyväinen. Jos isäntä haluu kuvata noita punapäätetroja niin se valittaa aina että ne ei pysy koskaan tarpeeks kauan paikallaan jotta kuvasta sais terävän. Ja me kun taas pysytään paikallaan niin sekään ei kelpaa. Tää me huomattiin taas kun kuvaukset alkoi. Me oltiin koko porukka parveilemassa siinä kameran edessä, niin isäntä vaan yrittää saada meitä menemään muualle. Se kuulemma halus ottaa kuvia Herra Imusesta yksinään. Siis ei voi olla totta! Mitä ihmeen ideaa siinä ny on? Ryhmäkuvat on aina kivempia. Ja kun kaikki on samassa kuvassa niin niitä kuvia ei sit tarvii ottaa niin montaa. Hankalampi se olis kuvata meitä jokaista erikseen. Sitäpaitsi mehän ollaan kaikki kavereita keskenään, joten tottakai me tullaan samaan kuvaan. Isäntä yrittää joskus olla ovelakin. Se kävelee altaan toiseen päähän jotta me seurattais sitä ja jäätäis sinne. Ei onnistu! Me uidaan salamannopeesti takasin kuvauspaikalle. Tosin täytyy mun myöntää että joskus me kyllä innostutaan tosta kuvauksesta vähän liikaa. Silloin tuppaa käymään niin että yksi meistä menee niin lähelle kameraa että linssissä näkyy vaan kalan silmä. Joo, kyl me tiedetään että niin ei sais tehdä, mut kun kuvattavana oleminen on niin hauskaa! Ei meitä kukaan kuvannu silloin ku me asuttiin vielä siellä akvaarioliikkeessä, joten tää on meille niin uutta vielä. Mut silti, kyl pitäs isännän olla vaa tyytyväinen. Meitä on ainakin helppo kuvata, ei tarvii istuu koko iltaa altaan eessä ja ottaa montaa sataa kuvaa joista säkällä vaan yks onnistuu. Ja pitäs muistaa että me ei oteta tästä duunista ees kuvauspalkkiota, riittää ku meidät ruokitaan. Että pitäs isännän vähän funtsia. Se ei saa mistään näin hyviä malleja kun me ollaan. Eikä edes näin kauniita...

Ne naiset, ne naiset...

Juteltiin tossa päivällä punapäätetrojen kanssa ja tultiin kaikki siihen tulokseen että me ei ymmärretä noita naispuolisia ihmisolioita. Ne osaa olla todella omituisia. Niinkuin tuo meidän emäntäkin. Suunnilleen joka toinen päivä se istuu tuntitolkulla altaan luona ja ihailee meitä ja allasta. Silloin sillä on onnellinen ilme kasvoilla. Mutta yhtä usein se tulee altaan eteen kasvoillaan se tietty ilme. Se ilme on mitä-tekisin-altaalle-ilme. Kun emännällä on se ilme kasvoilla niin me tiedetään jo miten homma etenee. Ensin emäntä seisoo altaan eessä jonkun aikaa. Sitten se ristii käsivarret ja puistelee tyytymättömänä päätään. Se kävelee altaan lähellä edestakas ja mutisee itseksensä. Se saattaa jopa avata kansilasit ja kattoa altaan pohjalle, ja taas se mutisee jotakin. Uskokaa pois, tätä tapahtuu usein. Tänään oli taas se päivä kun sillä oli tuo ilme. Se teki tutut rituaalit altaan luona, haki jopa paperia ja rupes piirtämään sisustussuunnitelmaa altaalle. Se näytti valmiin piirroksen meille, ja kysy että mitä me ideasta tykätään. No mehän ei tykätä alkuunkaan. Siinä paperilla oli kaikki ne samat kasvit mitä meillä täällä nytkin on, mutta ne oli piirretty ihan eri paikkoihin. Mikään ei näyttäny enää tutulta. Emäntä kutsuu sitä hienosti Altaan Sisustamiseksi. Me kutsutaan sitä Mylläämiseksi. Mitä muuta se on kuin mylläämistä? Ihminen työntää molemmat kädet altaaseen, repii hullun kiilto silmissä kasvit irti pohjasta ja laittaa ne uusiin paikkoihin. Sitten se astuu kädet vettä valuvina taaemmaks ja kattoo arvostelevasti työnsä tuloksia. Hetken päästä se jatkaa taas mylläämistä ja siirtää kasvit taas toiseen paikkaan. Ja tätä jatkuu tuntikausia.. Me väistellään minkä keretään ja toivotaan että Mylläys loppuis äkkiä. Kun se vihdoin loppuu niin mikään ei näytä tutulta, ja me saadaan taas opetella kulkureitit uudestaan. Eikä se siihen lopu, ehei.. Kun on menny kuukaus tai kaks, se alkaa taas alusta. Taas ihmisolio tulee ja Sisustaa eli Myllää...Joskus on päiviä jolloin emäntää haluaa vain että kasvit olis kasvanu niin paljon että ne peittäis lämmittimen ja suodattimet näkyvistä. Silloin se on tyytyväinen altaaseen. Joskus sen taas tekis mieli myllätä. Emäntä on kyllä sanonu että kasvien paikat siirtyy vasta ens keväänä kun meille tulee se luumupuunkanto. Että sitä ennen on turha myllätä. Me ollaan siitä ihan samaa mieltä. Me on sanottu sille että me ei tarvita mylläystä. Me ollaan ihan tyytyväisiä näinkin. Ja sitäpaitsi, me tiedetään että on olemassa ihan Oikeita, villejä lehtikaloja jotka asuu tuolla Amazonilla vapaana. Ei niillekään kukaan Sisusta eli Myllää. Niillä on jokien pohjalla kaikki mullin mallin, ja kuiteskin ne on ihan tyytyväisiä elämäänsä. Tai mistäs me tiedetään, ehkä Amazonillakin on joku naispuolinen ihmisolio, joka hullun kiilto silmissä tunkee kädet jokeen ja Sisustaa. Eli Myllää. Ehkä maailman kaikkien vesien rannoilla on ihmisolioita jotka pistää paikat sekaisin ja kutsuu sitä Sisustamiseksi. Mene ja tiedä..

Rohkea Herra Imunen

Herra Imunen on rohkea. Hyvin rohkea. Herra Imunen on persoona. Persoona isolla P:llä. Eilen illalla Herra Imunen teki jotain joka oli meidän mielestä hyvin rohkeaa. Nykyään me kaikki kunnioitetaan Imusta hyvin paljon, ja me ollaan ylpeitä siitä että se on meidän kaveri. Me ei olla koskaan tunnettu ketään toista kalaa joka olis niin rohkea kuin Herra Imunen. Ai mitäs rohkeaa Herra Imunen on sitten tehny? No antakaas ku mä kerron.. Illalla oli taas aika Herra Imusen saada oma kurkkupalansa altaaseen. Imunen odotti kurkkua jo tuttuun tapaan etulasin tuntumassa. Emäntä haki kurkkupalan ja upotti sen altaaseen. Emännän mielestä kurkku ei jäänyt pohjalle hyvään asentoon, ja niinpä emäntä laittoi käden altaaseen siirtääkseen kurkkua, sillä emännän mielestä kurkun pitää olla niin että Imusen on sitä helppo syödä. Samalla kun emäntä kosketti kurkkua Herra Imunen ponkaisi ylös pohjalta. Imusen oli kai tarkotus laskeutua kurkun päälle mutta se laskeutu vahingossa emännän kämmenelle. Emäntä seisoi ihan liikkumatta ja Herra Imunen rupes tutkimaan kättä. Ei se siinä kauaa ollut, ehkä jonkun viitisen sekuntia kun se sit tajus että se oli ihmisen käden päällä. Se liikku kädellä vähän matkaa pienen imusuunsa avulla, ja sit se liukui kurkun päälle. Eikä se lähteny ees karkuun kun emäntä otti kätensä pois altaasta. Eihän toi kontakti ihmiseen kestänyt kauaa, mut me kaikki katottiin sitä syvän kunnioituksen vallassa. Se oli rohkein teko mitä me tiedetään! No eihän mekään käsiä nyt pelätä mut ei me sentään kiipeillä niissä. Mekin kyllä mennään aina käden lähelle ja varovasti kuonolla tuupitaan, mut Herra Imusen teko oli jotain niin suurta! Emäntä oli aivan haltioissaan koko illan ja se sano  meille että Herra Imunen on valloittanu sen sydämen totaalisesti. Se sano että Herra Imunen on tavallaan uljaampi ja kauniimpi kuin maailman kauneimmat plekot. Emäntä sano myös ettei se vaihtais Herra Imusta mihinkään. Ei edes altaalliseen seepraplekoja. Me ollaan ihan samaa mieltä. Me ollaan tosi ilosia siitä että Imunen asuu meidän kanssa. Ja parasta kaikessa on että vaikka me kehuttiin Imusen rohkeutta koko illan, niin silti se on oma vaatimaton itsensä. Sellainen se on, se Herra Imunen. Meidän paras kaveri. Herra Imunen, pieni kala jolla on Elämää Suurempi Sielu.

Emäntä taisi seota...

Voihan veljet!! Hyvinpä se tämäkin aamu taas alkoi. Emäntä heräsi reilusti ennen kukonlaulua ja mitäpä muuta se teki kuin laittoi pienen pöytävalon päälle ja alkoi seurata meidän nukkumista. Kotiväki tykkää aina katella meitä vaikka me ei muuta tehtäiskään kuin kuorsattais vielä. No, mun alkoi vähän käydä sääliks tota emäntää joten nousin sitten yöpuulta ja ryhdyin pitämään sille seuraa. Emäntä hörppi aamukahvia ja me juteltiin keskenämme kaikenlaista. Yhdessä vaiheessa emäntä sit näytti mulle kuvan salamanteriplekoista, niistä kaloista joita se vielä tänne altaan pohjalle haluais. Ei siinä mitään, kivan näkösiä kavereita nekin tuntuu olevan. Kysyin sit emännältä että mitä ne salamanterit oikeen syö? Mulla meinas mennä altaan vesi väärään kurkkuun kun emäntä vastas että ne syö pääasiassa kasvispitoista ruokaa. KASVIKSIA!!! Mitä ihmeen kanitarhaa se emäntä on oikeen perustamassa?! Kasviksia.. Me lehtikalat ollaan A-luokan lihansyöjiä, me ei kasviksiin kosketa! Aatelkaas miten meidän imago kärsii jos tänne joskus tulee vaikka vieraita meitä kattomaan. Yritä siinä nyt näyttää uljaalta ja ahvenmaiselta kun pohjakaloista yksi vetää kurkkua, toinen salaattia ja kolmas maissia napaansa. Voi kauhistus!! Yritin ihan tosissani puhua emäntää ympäri, sanoin sille että eiks se riitä kun Herra Imunen jo täällä ahmii kurkkua joka päivä? Eiks tänne vois hommata jotain lihansyöjää? Mut ei ton ihmisen päätä käännetä, toivoton tapaus. Se on jo Herra Imusenkin opettanu pahoille tavoille. Imunen on niin innostunut kurkunsyönnistä että se odottaa sitä jokapäiväistä kurkkupalan ilmestymistä kuin kuuta nousevaa. Herra Imunen on jo oppinut mihin kohtaan allasta toi kurkku aina ilmestyy. Se menee joka päivä siihen tiettyy paikkaan odottamaan ja huutelee kovaan ääneen että eikö sitä kurkkua vois jo tulla, mua hiukoo jo.. Ja kun kotiväki sen kurkun sitten laittaa niin Imusella silmät loistaa onnesta kuin taivaan tähdet. Ensin se aina syö kurkun keskeltä siemenet. Ne on sen herkkua. Kun se sit on siemenet syöny, se jyystää pienillä hampaillaan kurkun reunoja kunnes maha on täynnä (tai se nukahtaa kesken syönnin,heh.). Me ollaan aina ihmetelty sen intoilua kurkun perään, ja kun se kerran pyysi meitä maistamaan niin käytiinhän me sit vähän närkkimässä. Ei oo kurkku meidän sapuskaa ei. Eihän se ees maistu miltään! Kyllä kunnon pakastettu surviaisentoukka sentään pitää raavaan miehen tiellä! Tosin hyvähän se on että tolla tavalla pitää linjoistaan huolta, mut me kalat kuiteskin touhutaan täällä altaassa jotain koko ajan joten kyllä ne kalorit kuluu vaikka söis tuhdimpaakin ruokaa. Sanoin kyl emännälle että jos meille tulee vieraita sillon kun nää "puput" vetää kasviksia naamaan, niin me muut mennään kyl kasvien taakse piiloon, eikä esille tulla ennenkuin viimeinenkin salaatti on pohjalta kadonnut. Meidän elämäkö helppoa, huoh...

Kuvia meistä...

Tossa nyt kuva Herra Imusesta, yrittää kerrankin olla ihan normaalin ja edustavan näkönen. Tosin se melko pian kuvanoton jälkeen nukahti tohon puun päälle ja mätkähti siitä sitten alas. Että silleen.. Sit sanoin emännälle että laita sinne kuva sinirihmakalasta. Se leikkii nääs kuurupiiloa pantterivesimiekan lehden päällä ja luulee ettei me tiedetä missä se on. Toihan nyt on helpompia piiloja löytää, mut se sitkeesti luulee ettei me nähdä sitä. Se on vielä tosi helppo löytää kun se aina menee tohon samaan paikkaan. Höpsö.. Niin ja mun pikkusisko Mini rupes kinaamaan että sen kuva pitää kans laittaa tänne ku kerran munki kuva on täällä. Pakko se on kai laittaa, muuten ei systeriltä saa hetken rauhaa. Laitan muuten kuvan tosta punapäätetrastaki, sen väri sopii hyvin tähän lähestyvään joulun aikaan, sil on nokka punanen kuin joulupukin porolla. Mitähän joululahjoja me muuten mahdetaan saada? Me kovasti yritetään urkkia mitä kotiväki puuhaa, mut ei me olla viel nähty mitään salaperäisiä joulupaketteja. Ei kai ne oo unohtanu? Pitäskö niille hienovarasesti mainita asiasta? Ei sen puoleen, onhan täs vielä aikaa, ootellaan ja ollaan tarkkana. Kyllä ihmisten pitäs meille jotaan hommata kun eivät kerran ostaneet meille ees joulukalenteria. Voi kauheeta, nyt tuli kiire! Täytyy heti uida ton Räyhän luokse ja sanoo sille ettei enää kiusaa emäntää ja töni sitä vedenvaihtoletkua. Se voi näet olla että me ei saada joululahjoja jos me ei olla kiltisti! Huomenna on vedenvaihtopäivä ja Räyhä on jo ihan innoissaan siitä että se pääsee kiusaamaan emäntää. Se ei oo tänään muusta puhunutkaan. Nyt täytyy heti pitää sille puhuttelu koko porukan voimin. Ei me haluta jäädä ilman joululahjoja...

Hohhoijaa...

Me ihan tosissaan ollaan ruvettu funtsimaan että mitä tolle Herra Imuselle oikein tekis? Kaiket yöt se bilettää ympäri allasta, ja päivät se sitten nukkuu. Ei siinä muuten mitään, mutta kun eilen se nukahti ruokapöytään! Emäntä oli laittanu sille taas kurkkua altaan pohjalle, ja kun kyseessä on Herra Imunen, niin voi olla varma että ruokailutavat on vähintäänkin omituiset. Niin tälläkin kertaa; Herra Imunen tunki itsensä kurkun alle, ja rupesi sitten syömään selällään maaten. Me ollaan kyllä jo totuttu sen omituisiin tapoihin joten ensiks me ei kiinnitetty siihen sen kummempaa huomiota. Jonkun ajan kuluttua yksi punapäätetroista tuli sanomaan meille että Herra Imunen on vissiin kuollut kun se ei enää syö eikä liiku. Mä huikkasin heti kavereille ja sit me mentiin porukalla kattomaan mikä on tilanne. Vähän me vissiin säikähdettiinkin, Imunen on kuiteski meidän kaveri. Kun me sit mentiin paikalle niin kaikki punapäätetrat oli jo Herra Imusen ympärillä, halusivat nääs saattaa kaverin kauniisti paremmille uimavesille. Yksi tetra rohkaistu ja meni tuuppaamaan hellästi Herra Imusta kuonollaan, halusi kuulemma koskettaa sitä vielä viimeisen kerran. Sillä samalla sekunnilla Herra Imunen heräsi, säikähti ja ampaisi kuin tykin kuula lähimpään kasvitiheikköön suojaan. Tetra oli herättänyt Imusen kesken sikeimpien unien, ja monniparka säikähti pahemman kerran. Mut niin me säikähdettiin kaikki muutkin!! Allas oli todella sekasortoisessa tilassa, me kaikki säntäiltiin pakoon minkä evistä lähti. Vieläkin sydän pamppailee kun sitä ajattelee! Osa meistä ryntäili paniikissa altaan laseja päin, ja osa ponkaisi ilmaan niin että kansilasit kolahteli. Jonkun aikaa meni ennenkuin tajuttiin mitä oli tapahtunu ja saatiin taas kuri ja rauha palautumaan altaaseen. Mut kyl me mietittiin että nyt täytyy tosissaan puhuu Herra Imusen kanssa. Ei ruokapöytään saa nukahtaa, eikä varsinkaan kurkun alle ylösalaisin. Mutta toisaalta, kyllä me ymmärretään Herra Imusen tapoja, sehän on kuitenkin niin nuori poika vielä, kokoakin sillä on vasta 4 cm. Ehkä sen tavat muuttuu kun se kasvaa isommaks. Toivoa sopii...

Tässä pari kuvaa..

Kuva meidän altaasta. Kasvien kasvua odotellaan, ja emäntä haluaisi tänne vielä muutaman kasvin lisää. Keväällä me saadan tänne myös komea luumupuun kanto, kunhan ensin lumet sulavat ja puu kaadetaan. Tässä toisessa kuvassa näkyy noi meidän mustat kaverit. Hyviä tyyppejä ne on, vaikka ovatkin erivärisiä kuin minä ja Mini.

Huomenta!

Minä tässä taas, Maxi. Tänään on meillä taas herkkupäivä, saadaan pakastesurvareita illalla. Ne on vaan niin hyviä että.. Me kyllä syötäis niitä vaikka joka päivä mutta kotiväki meinaa että vähempikin riittää. Meillä alkaa aina ihan mahdoton kuhina kun me huomataan että altaaseen sataa surviaisia. Nam! Me muuten illalla porukassa mietittiin sitä miten me kalatkin ollaan aika kaavoihimme kangistuneita. Ihan kuin nuo ihmisetkin. Me tajuttiin että meillä kaikilla on aina ne tietyt paikat missä me nukutaan yöt. Mini esimerkiksi nukkuu joka yö keiholehtien keskellä, minä taas nukun aina pantterivesimiekan lehden alla. Lehti on mukavan iso, vähän kuin olisi peitto päällä. Punapäätetrat nukkuu aina Eustralis stellata-kasvin seassa kun taas sinirihmat nukkuu suodattimen ulostuloputken vieressä. Ainut joka tästä sakista ei nuku on tuo Herra Imunen. Se seilaa ympäri allasta kuin naton ohjus. Välillä sen meno on sen verran vauhdikasta että se herättää jo meidät muutkin. Ilmankos se on päivisin niin unelias, taitaa olla pojalla unirytmit pahemman kerran sekaisin. Pitäisköhän Herra Imunen laittaa unikouluun? Me ollaan funtsittu että sille ei pitäs varmaan antaa kurkkua kovin myöhään illalla, se taitaa piristää sitä. Noi ihmisetkin aina puhuu miten ne ei saa nukuttua jos ne juo liian myöhään kahvia niin me sit tajuttiin että ehkä toi kurkku on vähän niinkuin kahvi tolle Imuselle. Täytyypä ottaa puheeks sen kanssa, jos se vaikka vähän vähentäis tota kurkun ahmimista. Ai niin, meinas unohtuu kertoa, isäntä sai eilen postissa himmentimet. Se aikoo rakentaa meille altaaseen uudet kuuvalot. Voi kun me tykätään kovasti! Nyt on öisin niin pimeää että on kivempi nukkua altaassa kun ei ole ihan pilkkopimeää. Meille tulee kuuvalot valkoisilla ja sinisillä ledeillä, ja kumpaankin väriin tulee omat himmentimet. Saa sitten kotiväki säädellä meidän yövalon sävyä oman mielensä mukaan. Me laitetaan tänne sit kuvia kun valot on valmiit. Isäntä innostu niin paljon tosta rakentelusta että se lupas tehdä noita valoja muillekin ihmisille.

No niin..

Jospa me nyt sitten esiteltäisiin ittemme. Minä olen Maxi, jalostettu lehtikala. Värimuotoni nimi on Seepra. Juuri minä olen tuossa kuvassa yläpuolella. Samasta parvesta mun kanssa tuli myös toinen seepra, sen nimi on Mini. Emäntä osti meidän kanssa myös 4 mustaa lehtistä, ne on kaikki meitä isompia. Yhden nimi on Kessu, toinen on Ähky (söi kerran ittensä niin täyteen että oli 2 päivää ummella). Kolmannen nimi on Räyhä, se nääs menee aina tökkimään vedenvaihtoletkua. Siitä on vissiin mukavaa tehdä aina emännälle kiusaa. Neljäs on nimeltään Hissukka, se ei paljon mahtaile. Hissukka tykkää vaan uiskennella altaan päästä päähän rauhallisesti. Kavereina meillä on täällä myös partamonni Herra Imunen ja 3 sinirihmaa. Niin ja onhan meillä kavereina myös 10 punapäätetraa. Me kaikki tullaan oikein hyvin toimeen keskenämme, mitä nyt joskus vähän tuupitaan toisiamme huvin vuoksi. Herra Imustakin me yritetään joskus vähän töniä, mutta se on aika tosikko tyyppi, se vetää heti herneet nenäänsä ja menee jonkin kasvin alle murjottamaan. Se on muutenkin aika tosikko tyyppi eikä sillä oo paljoo harrastuksia. Se nukkuu, syö kurkkua tai seilaa akvaarion laseissa eestaas. Noi sinirihmatkin on aika samanlaisia, ne ei paljoa innostu. Meillä lehtikaloilla on sentään oikea ote elämään! Aina pitää vähän järjestää vipinää altaassa ja varsinkin altaan ulkopuolella. Kun me huomataan että ihmiset liikkuu altaan luona niin me rynnätään heti porukalla etulasin luokse koreilemaan. Jos se ei auta, me jäädään etulasin luokse ja ruvetaan tuijottamaan ihmisiä. On se metka juttu, kun me vähän aikaa tuijotetaan ihmisiä herkeämättä, niin johan ne vihdoinkin älyää antaa meille ruokaa. On ne vissiin tajunnu että me ollaan kasvavassa iässä ja meitä pitää ruokkia ahkerasti, jos meistä halutaan isoja ja komeita! Nyt pitää jutustelu lopettaa, alkaa nääs olemaan ruoka-aika. Mitähän herkkuja sitä tällä kertaa saadaan...

Tervetuloa!

Tässä blogissa on tarkoitus seurata kalojeni elämää. Pääasiassa ajatuksiaan kertovat lehtikalat, sillä ilmeestään päätellen niillä on välillä paljonkin sanottavaa elämästään altaassa.
Kyseiset kaverukset ovat vielä nuoria, eivätkä kutuhommat niitä kiinnosta. Tässä vaiheessa niiden elämän kohokohtia tuntuu olevan ruokinta ja säännölliset vedenvaihdot. Lehtikaloja altaassa on 6 kappaletta, lisäksi niille pitää seuraa partamonni "Herra Imunen", ja 3 sinirihmakalaa. Tulevaisuuden haaveena on saada altaan pohjalle muutama salamanteripleko.
Tervetuloa lukemaan blogia, toivottavasti viihdyt seurassamme!